Juukaan on jopa Imatralta pitkä matka. Keikka paikallisessa anniskeluravintolassa on saavuttamassa puolen matkan krouviaan. Äkkiä huomio kiinnittyy lavan edustalla seisovaan pariskuntaan. Sekä miehellä että naisella on yllään Bathory-yhtyeen belsebuubia ylistävät t-paidat ja nyrkit pystyssä.
”En minä ois ikinä uskonut, että kukkaan Hank-kolmosta soittaa”
Genre-rajat. Mitä ne loppujen lopuksi ovat? Black metal -pariskunta eli hetkessä karjalaisen country-orkesterin keikalla.
Kun julkaisimme kesällä ”Jetplane”-singlen seurasi biisiä kommentti:
”Eivät viulu ja dobro biisistä countryä tee”.
Viisas havainto. Asenne sen sijaan tekee.
On kesäinen yö. Bändi on palaamassa keikalta. Menomatkalla vielä tilavalta tuntunut pakettiauto käy varhaisen aamun tunteina yllättävän ahtaaksi, kun sekaan laitetaan rupisesta pikkukaiuttimesta sankarillista idioottimetallia. Kusihätä. Jarrut kirskahtavat ja väsynyt veljeskunta syöksyy autosta ulos. Osa kusihätäänsä, osa väsymystään ja osa kyllästymistään innokkaiden veljien älämölöön. Auton lopulta saavuttaessa määränpäänsä kaikki vannovat, että tämä saa olla viimeinen reissu. Kunnes taas WhatsApp kilahtaa ”Koskas treenataan” -viestin.
Isänsä hiljattain menettänyt poika avaa edesmenneen isänsä postipaketin. Paketista paljastuu Dark Ride Brothersin logoa kantava T-paita. Ennen kuolemaansa isä oli käynyt jonkun bändin keikalla Kuohussa ja tykästynyt näkemäänsä. Se tykkääminen piti näyttää kaikille. Aika tuli täyteen ja paita myöhässä.
Vuosi 2016 on ollut Dark Ride Brothersille häkellyttävä kokemus. Olisi väärin ketään tai mitään kohtaan lähteä nostamaan erityisiä tapahtumia toisten yläpuolelle. Kaiken tekemisen päällä leijuu kuitenkin yksi asia - vilpittömyys.
Olen elämäni aikana soittanut lukuisissa bändeissä. Kokoonpanoissa, joissa on ollut osaamista ja edellytyksiä lähes mihin tahansa. Asennekin on ollut kohdallaan, mutta lapsekasta vilpittömyyttä on puuttunut.
Haaveiden ääneen lausuminen on helppoa, mutta kuitenkin niin vaikeaa. Mitä jos haave on typerän lapsellinen? Mitä jos joku kuulee sen? Mitä jos joku kuvittelee, että tekisin sen eteen töitä.
Mutta entäpä jos juuri niin? Dark Ride Brothers haaveet ovat olleet alusta saakka typerän lapsellisia, mutta niitä on silti tavoiteltu. Ne on sanottu ääneen, jotta joku kuulisi sen ja alkaisi siihen uskoa itsekin. Ja jokaisen on paras uskoa, että me teemme haaveidemme eteen kaikkemme.
Olemme alusta lähtien olleet iloisia siitä, että te olette olleet mukanamme. Iloisia ja ylpeitä teistä olemme edelleen.
Kiitokset upeasta vuodesta 2016.
Let’s Ride The Dark Ride - All The Way.