Törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni suomalaiseen countryyn 5-vuotiaana kloppina. Muistan 70-luvun lopulla selanneeni MitäMissäMilloin-vuosikirjaa ja siellä oli kuva karjaalaisesta Country Express -bändistä.
Göran Grönqvistin johtama bändi on suurelta yleisöltä jäänyt pimentoon, mutta orkesterin meriitit ovat komeat. Country Express voitti vuonna 1975 pohjoismaisen country-mestaruuden ja voiton myötä pääsi esiintymään mm. Lontoon Wembleylle sekä Nashvillen legendaarisessa Grand Old Opryssa. Viimeksi mainittu on jo sellainen meriitti, johon yltäminen kertoo bändistä kaiken.
Country Expressin jälkeen suomalaisen countryn lähettiläät ovat olleet vähissä ja on aiheellista pohtia miksi näin on. Amerikkalaistyylinen juurimusiikki on Suomessa ollut aina kovassa huudossa. Mutta on mielenkiintoista arvuutella miksei countrystä ole tullut esimerkiksi bluesin kaltaista suuren yleisön suosikkia.
Kun aloittelimme Dark Ride Brothersin taivalta oli juuri musiikkityyli iso kysymysmerkki. Itsellemme Alusta saakka oli tiedossa, että samaa latua ei tamppaa juuri muita hiihtäjiä. Siksi myös yleisön eteen meneminen oli jopa pelottava kokemus: naurettaisiinko bändi lavalta pois? Uskaltaako stetsonia laittaa päähän oman uskottavuuden menettämisen pelossa?
Nyt kysymyksiin voi vastata, että “ei” ja “kyllä”, mutta asiaa kannattaa tarkastella lähemminkin.
Kun suomalaisen musiikkimaun ottaa tarkempaan syyniin, niin me tunnemme countryn paremmin kuin luulemmekaan. Suomalaisessa iskelmämusiikissa on runsaasti vaikutteita amerikkalaisesta musiikkiperimästä. Tarinat, mollivoittoisuus sekä vahva tulkinta ovat sekä iskelmää että countryä. Siksi kun seuraavan kerran omasta mielestäsi kuuntelet suomalaista iskelmää, niin mietipä mitä countryn elementtejä samalla sieltä kuulet. Otetaan esimerkiksi vaikka Kari Tapion “Myrskyn jälkeen”.
Jenkeissä countrymusiikkia esittävät, kuluttavat ja tuottavat sekä nuoret että vanhemmat sukupolvet. Miksei sama voisi olla mahdollista myös Suomessa?
Ja niinhän se onkin. Come Join The Ride!
– Vesa Winberg