TIEDOTE 13.3.2020
Julkaisuvapaa heti
Kolmatta kertaa järjestettävä Dark Ride Kids -lastenkonsertti (21. maaliskuuta 2020 klo 15.00 – 16.30) striimataan koronasta johtuen suorana verkkolähetyksenä Imatran kaupungin YouTube -kanavalla.
Korona-viruksen leviäminen otetaan vakavasti myös Imatralla. Dark Ride Brothers, taikuri Eetu Lampi, The Jewels ja Imatran kaupunki siirtävät Dark Ride Kids -tapahtuman YouTubeen. Tapahtuma striimataan suorana lä hetyksenä Kulttuuritalo Virrasta Imatran kaupungin YouTube-kanavalle.
– Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kaupunki on joutunut peruuttamaan palveluja, tapahtumia ja aktiviteettejaan. Tässä tilanteessa on tärkeää, että voimme tarjota kaupunkilaisille mahdollisuuden seurata esimerkiksi tällaista kulttuuritalolla toteutettavaa tapahtumaa verkon kautta, Imatran kaupungin vt-kaupunginjohtaja Kaisa Heino sanoo.
Noin tunnin kestävässä konsertissa esiintyvät Suomen ja Euroopankin lavoilla esiintynyt pop/rock -bändi Dark Ride Brothers, taikuri Eetu Lampi, sekä lahjakkaista imatralaisista nuorista koostuva The Jewels. Eikä tässä vielä kaikki, sillä lähetystä mukana on kuljettamassa yllätysesiintyjä.
Tekemistä ja virikettä
Tapahtumalla halutaan järjestää virikkeitä erityisesti lapsiperheille, sillä valtaosa vapaa-ajan virikkeistä ja aktiviteeteistä on nyt koronaviruksen vuoksi peruttu.
– Meille on tärkeää, että saamme järjestettyä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa lapsille ja lapsenmielisille virikettä ja myös konsertti tullaan järjestämään, kun tilanne normalisoituu. Lisäksi striimi tulee jäämään tallenteena verkkoon, kertoo Vesa Winberg Dark Ride Brothers -yhtyeestä.
Alustava päivämäärä korvaavalle Dark Ride Kids -tapahtumalle on lauantai 5. syyskuuta.
Lisätietoja: Vesa Winberg 040-7711018