Category: Uncategorized

Instagram. Se on jotain kauniita kuvia varten ja sillä on ehdottomasti jotain tekemistä hashtagien kanssa. Sen verran me Instagramista tiesimme, kun loimme Dark Ride Brothersin Instagram-tilin. Ensimmäisessä kuvassamme oli kitara, josta heijastui Vuoksen maisema. Kuva oli otettu treeniemme jälkeen ja Instassa se räjäytti potin ja syöksyi ihmisten tietoisuuteen.

Siitä lähtien Dark Ride -perhe on kasvanut Instagramissa. Jokainen uuden biisin myötä satoja uusia seuraajia liittyy matkaamme ja pelkästään Instassa teitä, meitä on jo yli 10 000!! Tämä on ollut meille niin iso juttu, että omistimme yhden musiikkivideoistammekin teille ja teidän kommenteillenne. Video julkaistiin vuonna 2017 ja sen nimi on Falling In Love.

 

Olemme sitten studiossa, keikoilla, treeneissä tai backstagella: kaikki nuo hetket ovat unohtumattomia bändin ja crew’n, sekä ennen kaikkea TEIDÄN kanssanne. Läheskään aina meillä ei ole aikaa pukea koettua sanoiksi, mutta kuten sanontakin sanoo kertoo kuva enemmän kuin tuhat sanaa. Instagram on loistava keino pitää teidät ajan tasalla siitä mitä tapahtuu ja meistä tuntuukin, että te olette Instan kautta aina matkassamme mukana. Jopa silloin, kun tykkäätte kuvastamme tuhansien kilometrien päästä. ?

 

 

Mutta on olemassa asia, joka tekee meidät erityisen iloiseksi. Te Dark Ride -perjeen jäsenet elätte ja liikutte ympäri maailman. Lähes joka päivä löydämme merkinnällä #darkridebrothers varustettuja kuvia feedistämme. Meillä on kuvia teistä DRB-paidoissa, DRB-teddykarhujen kanssa Cadillacin takapenkillä ja kuvia teistä Saksan kaduilla. Te olette kuvanneet kaikkea mahdollista ja se on hienoa.

 

Check this out: Every now and then we repost the most beautiful pictures with the hashtag #darkridebrothers on our official Dark Ride Brothers Instagram account. Tag your Dark Ride Greetings and be featured! YEAH!


On upeaa, että omistaudutte matkallemme. Siksi haluammekin antaa teille pienen palkinnon suoraan studiosta. Tässä pieni pala uutta biisiämme Thank You For Asking. Olkaapa varovaisia, se on uunituore ja kuuma!

Thank you and Stay Tuned!

Leave a Reply