Dark Ride Brothers

Dark Ride Brothers @ Jesper’s Pub

Missä ja milloin:

Jesper’s Pub 24.1. 2015

Valmistelut:

Jesperin keikka oli mielessä pienenä kysymysmerkkinä, sillä paikka oli hivenen verran uusiutunut. Soitto ei soinutkaan enää pubin puolella, vaan vanhassa ravintolasalissa. Roudaaminen viivästyi hieman, mutta soundcheck kirkasti taivasta kummasti: soundi oli nimittäin mainio.

Jespersin keikan markkinointiin oli panostettu erityisesti sosiaalisessa mediassa ja siksi jännityksellä odotimmekin paljon paikalle tulee yleisöä.

Keikka:

Keikka alkoi hieman klo 22 jälkeen ja iloksemme ravintola oli täynnä kuin Turusen pyssy. Vasta jälkeenpäin kuulimme, että kaikki halukkaat eivät edes päässeet sisään. Keikalla ensiesityksensä sai Svenin hienosti tulkitsema ”I Did It For You”, sekä Garth Brooksin ”Friends In Low Places”, jonka aikana yleisön osallistuminen veti sanattomaksi.

Erityistä:

Yleisö. Tunnelma.

Sanottua:

”Enhän minäkään juo töissä”, totesi Jespersin iloinen baarimestari soittajan kysymykseen, että saako lavalle yhden oluen.