Dark Ride Brothers

Dark Ride Brothers @ Hyväntekeväisyysnaamiaiset KalmaGaala 2015

Missä ja milloin:

31.10.2015 Hyväntekeväisyysnaamiaiset KalmaGaala 2015 OC-Bar – Imatra

Valmistelut:

Saimme kunnian ja kutsun esiintyä hyväntekeväisyystapahtumassa, joka järjestettiin nyt viidettä kertaa.
Samassa kattauksessa olivat myös armoitetut bilebändit Colonel Bogey & Funky Disco Band sekä Clubroot, joten oli aika selvää että alustaisimme juhlakansan tunnelmaan.

Lähtökohdat keikalle eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä Vesa joutui hoitamaan erittäin raskaita työtehtäviä juuri ennen keikkaa. Ajatukset saatiin kuitenkin kasaan keikkaan mennessä.

Keikka:

Itse keikka aloitettiin ennakkotunnelmiin nähden yllättävänkin rennoissa merkeissä. Aloitusbiisiksi valittiin Jussin viulullaan upeasti koristelema ”Burning”, joka onkin saanut aivan uutta loistoa viulun myötä. Setti oli muutenkin hieman muokattu ja kärjessä kuultiin myös Gary Allanin ”Every Storm (runs out of rain)”, joka niinikään pelittää nyt upeammin kuin koskaan.

Setti soitettiin hyvällä fiiliksellä ja varsinkin Bad Companyn ”Shooting Star” oli erityisen hyvässä tikissä.

Setti oli hieman alle tunnin veto ja lava oli hyvä jättää lämpimänä tuleville bändeille.

Erityistä:

Keikka oli teemoitettu Halloween-naamiaisten mukaan ja tämä näkyi myös yleisössä: pukujen eteen oli nähty todella paljon vaikaa. Naamiaisteema tuntui myös lavalla, sillä Sven oli pariinkin otteesseen jäädä kiinni mikkiständeihin viritettyihin hämähäkinverkkoihin.

Hannulle ilta oli erityisen työläs, sillä hän soitti kaikilla kolmella keikalla bassoa.

Sanottua:

”Bändi vaihtuu, Hannu jää”, totesi eräs basistin illan urakasta.