"Join The Ride" -levyä ennakoiva biisi saa muistelemaan ikimuistoisia hetkiä - ja laulamaan mukana!
Kaikki ovat asettautuneet yhteiskuvan ottamista varten. Vaaria vielä ohjeistetaan hymyilemään ja kuvasession nuorimmainen ei enää oikein jaksaisi keskittyä. Kameran ääni on viattoman hento ja kuvan ottamisen hetki on ohimenevän nopea. Kuitenkin siihen kiteytyy hetki ikuista ja pysyvää.
Dark Ride Brothersin uusi sinkku "Safe And Sound" on ylistys muistoihimme pysähtyneille hetkille, mutta myös väkevä kiinniotto juuri tähän hetkeen.
Kaikki tietävät sen hetken, kun vanhasta valokuva-albumista löytyy kuva menneisyydestä. Kuvassa on hymyileviä kasvoja ja hetken huolettomuutta, mutta myös ajasta iäisyyteen siirtyneitä ihmisiä. Sitä väkisinkin miettii, että eipä tuossa hetkessä tiedetty kaikkea sitä mitä myöhemmin tuleman piti, pohtii "Safe And Sound" –biisin kirjoittanut Vesa Winberg.
"Safe And Sound" on yhdistelmä melankolista melodiaa ja up tempo –biittiä. Se yhdistää vahvan melodian mennyttä aikaa ja nykyhetkeä pohtivaan lyriikaan. Kappale syntyi ja valmistui helposti.
Kappaleen melodia on vanha ja se on kummitellut pöytälaatikossa äänekkäästi nämä vuodet. Loppukesästä 2018 äänitin biisin puhelimella ja heitin sen velloksille kuunneltavaksi. Sveniltä tuli välittömästi ääniviesti, että ”tämä tehdään valmiiksi” ja siitä etenimme sitten nopeasti, Vesa kertaa biisin syntyä.
"Safe And Sound" äänitettiin tuttuun tapaan Teemu Aallon studiolla Karhulassa ja sen synty oli todella vaivaton. Joni Takalo ja Niko Kudjoi äänittivät biisiin pohjat kahdestaan ja Henri Varis kävi naulaamassa bassot yhdessä Teemun kanssa. Sami Parkkinen haki biisiin sävyjä sekä irkkuviululla että kolhiintuneella haitarillaan ja biisin melodia elääkin vahvasti noiden elementtien varassa.
"Safe And Sound" on keikoilla otettu vastaan hyvin ja se antoi energiaa myös studioon.
Biisiä on ollut todella hämmästyttävää soittaa livenä, sillä jengi on tässä biisissä ollut mukana todella hyvin. Siksi olemmekin iloisia, että saimme live-energian tallennetuksi myös levyversioon, pohtii Sven Langbein.
Dark Ride -perhe aktiivisena
"Safe And Sound" –biisiin lähdettiin pohtimaan myös videota ja sen idea sai alkunsa paluumatkalla vokaalisessioista.
Keskellä pimeää Vaalimaan tietä pohdimme Svenin kanssa biisin pohjimmaista viestiä ja kummatkin totesimme ääneen, että myös rakkaat lemmikkieläimemme ovat osa meidän muistojamme. Siitä sitten saimme ajatuksen pyytää Dark Ride -perhettä apua biisin videon kuvittamiseen, Vesa kertaa.
Ajatus laitettiin nopeasti käytäntöön ja nopeasti sadat Dark Ride perheen jäsenet laittoivat koskettavan upeita tarinoita omista lemmikeistään.
Ihmisten osallistuminen on todella koskettavaa ja lähes 300 kuvaa rakkaista lemmikeistä sai meidät todella hiljaiseksi. On kunnia saada nämä tarinat ja upeat kuvat osaksi tämän biisin videota, Sven Langbein sanoo.
"Safe And Sound" on saatavissa lukuisista musiikin digitaalipalveluista (Spotify, YouTube, iTunes, Deezer,... ) ja antaa esimakua 19.4. ilmestyvästä Dark Ride Brothersin debyyttialbumista, joka kantaa nimeä "Join The Ride". Levyä voi tilata bändin verkkokaupasta ja ostaa myöhemmin ilmoitettavista jälleenmyyntipaikoista.